YHTEYSTIEDOT
PANDARELLAN COLLIET JA CAIRNIT
Kasvatustyön taustaa
Perhepiiriissä kasvatustyötä jo 30 vuoden ajan.
Virve Friman-Tiihonen kasvattaja nimen takana.
Virvellä on kokemusta koirista lapsuudesta asti. Ensimmäinen ajokoira tuli perheeseen, Virven ollessa vielä vaippa-ikäinen.
Tuosta on harrastus jatkunut vuosien varrella ja vienytkin mukanaan eriaisiin tapahtumiin ja työhönkin, koirien avulla.
Virven rinnalla on vuosikymmenten ajan Jari.
Kumpikin on kilpaillut tokossa, palveluskoirapuolella mm. pk-viestillä. Virven myös osallistuessa agility-kisoihin, Jari kisasi 1997 mm. Tokon mestaruusjoukkueessa sk collie-Shockyn kanssa.
Virven koira parina olivat Jukke ja Panda. Pirkon omana Venla. Koirat ovat kuitenkin perheenjäseniä.
Virve on palkittu Palveluskoiraliiton Pronssinen ansiomerkkillä ja hopeisella harrastusmerkillä.
Suomen Collieyhdistys on myöntänyt Virvelle hopeisen ansiomerkin ja Jarille ja Pirkolle pronssisen.
Mukana ovat taustajoukoissa vahvana tukena Jenny, Tita ja Veikka Tiihonen. Perheen vanhin Pirkko Friman on myös ansioitunut mm. koirien kanssa kilpailemisessa ja auttanut myös pentujen hoidossa.